Olemme pohtineet kotiautomaatiota, älykoteja ja erilaisia asumisen tulevaisuuden kehityspolkuja kukin tahoillamme jo pitkään ennen Smartecnoa. Erilaiset yhteisöllisen asumisen pilotit tuntuvat hyvältä yksin asumisen vastapainolta, kunhan yhteisöön osallistumisen vaatimukset saadaan sovitettua kunkin elämäntilanteeseen ja persoonallisuuteen sopiviksi. Samalla asuminen laajenee selvästi oman kodin ulkopuolelle yhteisiin tiloihin, oli kyseessä sitten pihapuistikko, talosauna tai yhteisolohuone. Näin ollen älykodista puhuminen ei enää riitä - on aika vaihtaa puhumisen kohteeksi Älykäs asuminen.
Älykästä asumista
helmikuu 7, 2020

Ennen kaikkea asumisen tulee olla turvallista, terveellistä ja mukavaa. Älykkäässä asumisessa helpotetaan lisäksi aidosti arkea käytännön ratkaisuilla. Kestävää elämäntapaa edistämme parantamalla tietoisuutta omasta kulutuksesta, tarjoamalla käytännön vinkkejä oman kulutuksen kehittämiseen vähemmän lompakkoa ja ympäristöä kuormittavaan suuntaan sekä antamalla työkaluja paikallisyhteisön yhteistoiminnan kehittämiseen. Moderni teknologia on mahdollistaja, ei itse tarkoitus.
Käytäntöön tuomme edellisiä ajatuksia tarjoamalla yhtenäisen käyttökokemuksen kodin taloteknisiin järjestelmiin. Mielestämme automaatio oikeissa paikoissa ja oikein toteutettuna tuo aitoa lisäarvoa jokaiseen päivään. On kuitenkin tarkkaan punnittava eri tilanteissa, helpottaako tai parantaako automaatioratkaisu aidosti arkea. Esimerkiksi perinteinen valokatkaisija valojen ohjauksessa on yksinkertaisissa tapauksissa erinomainen ratkaisu: kytkimestä näkee asennon koko huoneeseen, palaute ohjauksesta on selkeä mekaaninen muutos ja luotettavuus on lähes täydellinen. Erilaiset tilanneohjaukset himmennystasoineen ja antureiden hyödyntäminen tuovat lisäarvoa erityisesti, jos tilaa käytetään useilla eri tavoilla ja siellä on useita säätyviä valonlähteitä.

Rutiineja voidaan automatisoida: liikkeestä syttyvä himmeä yövalaistus, ajastettu aamukahvi tai ulkolämpötilan mukaan säätyvä autonlämmitys ovat esimerkkejä arjen luksuksesta. Joillekin valmis kahvikupillinen aamulla on automaatioon liitettävän kahvikoneen hinnan arvoista, toiselle papujen jauhaminen käsimyllyllä ja pressopannulla valmistaminen käsintehtyyn savimukiin on tärkeä osa aamurituaalia. Olemme erilaisia, siksi on syytä kiinnittää huomiota myös omiin ja muiden odotuksiin kodin perustoiminnoista.

Dataa kertyy omasta kulutuksesta ja kodin olosuhteista valtavasti, mutta datan tulkinta ja erityisesti hyödyntäminen vaatii perehtymistä. Siksi tavoitteemme on tarjota käyttöön vertailutietoa ja konkreettisia ehdotuksia, ei pelkkiä lukuja ja kuvaajia. Aurinkopaneelien ylituottoa voidaan hyödyntää ajoittamalla kodin suurten kuluttajien käyttöä tuotantohuipuille tai lämmityksen kuluja minimoida hyödyntämällä edullisen pörssienergian aikoja. Toisaalta on hyvä tiedostaa, että yksittäisinä kuluttajina olemme melko pieniä tekijöitä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Yhteistyö esimerkiksi kerrostalon, naapuruston tai asuntovuokrayhtiön mittakaavassa voi kuitenkin paljastaa yllättäviä mahdollisuuksia energiansäästöön, kestävään kulutukseen ja samalla kasvattaa sosiaalistakin hyvinvointia.
Kaikesta tästä muodostuu Smartecno - tavoitteenamme on rakentaa älykkään asumisen ratkaisuja, joissa yhdistyy helppous, yhteisöllisyys ja kestävä kulutus
Ari Korpi
Tuotepäällikkö
Smartecno